Viemisiä

maanantai 14. marraskuuta 2011

Olemme olleet isäntäperheemme kanssa juttusilla vasta sähköpostitse. Siitä huolimatta heistä on muodostunut miellyttävä kuva. Myös heidän aikaisemmat vieraansa ovat jättäneet positiivisia kommenttejaan asunnon vuokrasivustolle nettiin.

Viemme isäntäperheellemme tuliaisiksi paikallisessa kynttiläpajassa valmistettuja kynttilöitä: Espanjan lipun väreissä, ja myös Teneriffan lipun väreissä. Teneriffan lipussa ovatkin meidän rakkaan Suomen lippumme värit, joskin toisinpäin (sinisellä pohjalla valkoinen rasti). Sytytykseen on valittu sauna-aiheiset tulitikut. Yhden askin saa koneen ruumaan laittaa.

Otamme heille maistiaisiksi mukaan myös heidän Serranon kinkkunsa vastinetta, Suomalaista seinäkuivalihaa hirvestä.

Itsenäisyyspäivän kynttilä on myös hankittu valmiiksi mukaan otettavaksi. Muualla kuin Suomessa Itsenäisyyspäivän viettäminen saanee aikaan erilaisen, ainutlaatuisen tunnelman. Puerto de la Cruzissa Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat Suomalaisten kesken mittavat. Me vielä mietimme, mikä on meidän muotomme juhlia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti